Vuosi 2011, miltä tuntuu?
No tää vuosi tulee varmaan olemaan aika merkitykselline vuosi siltä osalta, että tänä vuonna on muutto omaan kotiin ja uusi opiskelupaikkatyöpaikka.
Vaihdoitko uutta vuotta juhlien vai jotenkin muuten?
Juhlin tietenkin, ekaksi olimme kaverini K:n luona aloittelemaassa ja sen jälkeen lähdettiin hänen vanhemmilleen, missä olikin muut kaverini. Siellä sitten söimme ja joimme hyvin, ammuttiin raketteja, laulettiin, tanssittiin minkä jaloista pääsi. Oli siis täydellinen uusivuosi<3
Kerro pari viimevuoden kohokohtaa!
Kohokohtia ei nyt ole mitään erikoisia, mutta Suvin ja Avan kanssa vietetty aika on ollut todella kivaa ja ikimuistoista ja baarikokemuket tietenkin, mitä niistä nyt sit muistaakin. Nyt kun alkaa kunnolla oikeen miettimään niin onhan niitä mm. omat 18.vuotis synttärit ja kavereiden synttärit.
Ja joku asia, jonka olisit halunnut tehdä toisin?
Turhat kinat ja riidat olisi voitu jättää välistä ja jotkut baarireissut myös.
Uskotko, että vuodesta 2011 tulee parempi kuin viimevuodesta?
Toivon ainakin niin:)
Teitkö uudenvuodenlupauksia? Kerro vähintään yksi!
Tein ja yksi niistä olisi se, että tupakanpoltto jäisi kokonaan poies !
Aiotko viettää tipatonta tammikuuta?
En aio viettää ensinnäkään siitä syystä, että tammikuu on koht ohitse ja olen juonut tässä kuussa jo monen monta kertaa
Seuraavan vuoden suunnitelmia, onko kalenteri täyttymässä? Mitä siis tiedossa...
...tammikuussa?
No voisin kertoa mitä tässä kuussa olen tehnyt sillä tää kuu on koht edelleenki loppu. Mutta kävin kattomassa Veijarit ja oli iha sairaaan hyvä ! Baarissa olen käynyt tsekkaamassa Lord Estin ja samalla oli Lohen synttärit.
Myös olen ollut paljon kavereiden kanssa ja olen tutustunut pariiiin erittäin ihanaan tyttöseen, hihi:)
Kaverini K:oon luona olemme myös viettäneet pari perjantai iltaa siemaillen viiniä. Perjantaina on luvassa vuoden eka laivareissu, kun suuntaamme kaverini S:n kanssa päiväristeilylle Viroon ja samana iltana pitäisi vielä käydä kurkkaamssa Lohessa Palefacea;) Huomenna on abien kansainvälisyys (en osaa kirjottaa sitä) bileet Primessä ja sinne pitäsi kanssa suunnata :)
...helmikuussa?
Helmikuussa alkaa siis meidän työharjoittelu ja se kestääkin tonne toukokuuhun asti, mutta siitä tulee varmasti tosi kivaa, odotan sitä jo todekka innolla! :)
Myös Kaija Koo tulee Nightlifeen ja sinne mennään kavereiden kanssa, äitini täyttää pyöreitä vuosia ja niitä juhlitaan myös villein tunnelimin ja vuoden odotetuimmat bileet ovat myös tässä kuussa;)
Myös kaverini A:n kanssa lähetään Tampereelle tarkistamaan Senssin meno !
Myös hiihtolomaaa venailen aika kovin;)
...maaliskuussa?
En oikeen tiedä, onko tässä kuussa mitään ihmeempiä, muutakuin ETTÄ PETRI NYGÅRD TULEEE LOHEEEN !;) sinne siis-> silloin myös juhlitaan kaverini K:n synttäreitä kun hän täyttääää sweet 8teen !;)
Juhlia juhlitaan varmasti myös jossain vuokratussa tilassa, tai niin ollaan vähän kaverini mamsken kanssa suunniteltu, mutta siitä vielä ihan shh;)
...huhtikuussa?
Todella monella kaverillani on synttäreitä ja itse täytän huimat 19 vee ! wuhuu... joo en tosiaan odota sitä ikää koska mielestäni se on iha turha, tai no eihän näitä ''hyödyllisiä'' synttäreitä enää pahemmin tulekkaan...:D
Mutta ajattelin kuitenkin suunnitella jtn bileitä;) Tässä kuussa olen jo varmasti alkanut laskemaan kuinka monta päivää on siihen että valmistun;)
...toukokuussa?
KAKSI VIIKKOA JA SE ON SITTEN THE END !;) koulu siis. Ja loput viikot me sitten vaan chillaillaan ja ollaan ylpeitä, että ollaan melkeinpä valmiita lähihoitajia ! Onhan niitä perhanan harjoituksia vaikka millä mitalla ja täytyy varmaan opetella se vala, mutta tää kuu tulee olemaan paras month everr ! Tai rakastan tätä kuuta sen takia, että seuraava kuu on kesäkuu ja siitä saa vaan olla;)
...kesäkuussa?
Töitä piisaa aivan varmasti ja samoin bileitä ja synttäreitä ja roadtrippeja ja chillausta ja mökkeilyä<3
...heinäkuussa?
Mua ja mun kaiffareita kutsuuuuu paljon puhutttu YYYYYYYTERI ! ;) Ja varmasti samoin asioin mennään kuin viimekuu mutta vaan ehkä hiukkasen villemmin;)
...elokuussa?
Kesääää on jäljellä vielä vaikka ja kuinka ! Koulut ehkä alkaa, ehkä ei, en tiiä sit mitä oon päättäny ja missä asunkaan enään tässä vaihessa, pieni epäilys mulla on, että se on tuolla Tampereen kohdilla;) Myös tuleva ulkomaan matka on suunniteltu näihin päiviin !
...syyskuussa?
Käytetään kumppareita ja uus kevättakki päälle ! Luultavasti myös lasken, kuinka monta yötä on kesään.... tiedän olen toivoton....
...lokakuussa?
Peruskuukaudet alkaakin sitten tästä: kaverita, baareilua, biletystä, leffoja ja vaikka mitäää !
...marraskuussa?
Kaverin synttäreitä ja joulun odotus alkaa... myös pikkanen lahjakriisi on vireillä.
...joulukuussa?
Joulu ja uusivuosi, miten sen voisikaan paremmin sanoa?;) <3